Historia

 

HENKILÖ KUVASSA:

Pekka Hakola

Matkamuistomyymälä Otsonpesän tiskin takana seisova, lempeänoloinen mies myhäilee tyytyväisenä. Pekka Hakola on kulkenut pitkän ja mutkikkaan taipaleen Haapavedeltä Ylläsjärvelle. Lähes kolme vuosikymmentä hänen rinnallaan on seissyt vaimo Eliisa. Ja matka jatkuu.

Paljastettakoon heti aluksi, että Pekka Hakolan viisikymppiset ovat yhtä koska, sillä hän syntyi vuonna 56. Pekka on kolmesta veljeksestä nuorimmainen.

Koulunkäynti ei häntä juurikaan kiinnostanut. Sitäkin enemmän puoleensa vetivät kaikenlaiset, erityisesti liikunnalliset harrastukset.

Kansalaiskoulun jälkeen oli aika katsella leipäpuuta. Ammattikoulun kokkilinjalle hakeminen vaati melkoisen kynnyksen ylittämistä Ð kukapa nyt knapsun mainetta haluaisi. Onneksi löytyi muitakin ruuanlaitosta kiinnostuneita miehenalkuja.

Muoniosta liikkeelle

Pekan ollessa pieni Hakolan perhe oli tehnyt automatkan Pohjois-Norjaan. Kenties sen reissun peruja oli tunne, joka veti nuorta miestä Lappiin. Ensimmäinen työpaikka oli Hotelli Muonio. Pesti jäi lyhytaikaiseksi, sillä oli aika astua armeijan leipiin. Pekka ehti kuitenkin solmia monia edelleen jatkuvia tuttavuuksia muoniolaisten kanssa.

Harmaiden jälkeen Pekka suuntasi Rovaniemelle Hotelli- ja Ravintolakouluun. Siellä vastaan käveli sodankyläläinen Eliisa, joka opiskeli viinikassaksi. Siitä lähtien he ovat kulkeneet yhtä jalkaa.

Toinen Pekalle tärkeä henkilö Rovaniemellä oli innostava opettaja Tapio Sointu, jonka antaman kimmokkeen jälkeen uravalinta oli lopullisesti selvä.

Kiertokoulussa

Koulun jälkeen nuoripari lähti kiertämään Suomea ja vahvistamaan ammattitaitoaan.

Ensimmäinen työpaikka oli Kokkolassa, mutta pian he huomasivat, että kaupunkielämä ei ole heitä varten. Tämä asia piti muutamaa vuotta myöhemmin käydä varmistamassa aina Espoossa saakka.

Lomaan mahtuivat myös Pallas, Olos, Rovaniemi, Pyhä, Laanihovi sekä 1981 Levi. Näin Pekka ja Eliisa hankkivat laajan kokemuksen ja tuttavaverkon Lapin eri tunturikeskuksista.

Vuonna 1982 he purjehtivat avioliiton ulapalle ja Pekka lähti keittiömestarikurssille.

Pirtukirkosta Pihvipaikkaan

Keittiömestarin paikka muuttui haaveesta todeksi, kun Lehtisen Markku soitti ja kertoi jättävänsä Äkäs-Hotellin. Niin Pekka ja Eliisa muuttivat Ylläkselle.

Vuodet Jorma Raudasvirran alaisuudessa olivat rankkoja, mutta myös mukavia ja opettavia.

Matka Keski-Euroopan laskettelukeskuksiin avasi Pekan silmät näkemään, että Ylläkseltä puuttuivat pienet ruokaravintolat.

Kun Kurkkion Seitapirtti valmistui ja vanha ruokala jäi tyhjäksi, Pekka kysyi sitä vuokralle. Markku Kurkkio myöntyi, ja vuokrakin oli aloittavalle yritykselle edullinen.

Ylläksen Pihvipaikka avattiin maaliskuussa 1986. Myös Raudasvirran Jorma kannusti uutta yrittäjää, vaikka Pekka oli muuta pelännyt. Ensimmäisenä keväänä hän kuitenkin jatkoi työtä myös Äkäs- Hotellissa.

Lisää vauhtia

Alkuun päästyään Pekka pisti ison remmin päälle. Hän alkoi vetää Länsi- Lapin ammatillisen kurssikeskuksen kokkikursseja, sillä uusi ravintola ei tuottanut vielä riittävästi.

Hän aloitti myös catering-toiminnan lomamškeille ja ehti vielä kaiken keskellä kouluttamaan itseään yrittäjäkurssilla. Siellä hän tapasi Pekka Kankaan, jonka kanssa perusti Ylläsretket- nimisen ohjelmapalveluyrityksen. Työnjako oli selvä: Pekka vei asiakkaita moottorikelkkaretkille ja Pekka järjesti heille syömistä maastoon.

Syksyllä 86 Raudasvirta tarjosi rinneravintolaa vuokralle ja Pekka pisti vielä yhden raudan tuleen.

- Kyllä siinä kiirettä piteli, hän tunnustaa jälkikäteen.

Uusia askelia

Pihvipaikka löi itsensä kunnolla läpi kolmantena vuonna, kun Alko myönsi A-oikeudet. Suosion ollessa korkeimmillaan vuokrasopimus päättyi ja ravintola jäi taivasalle.

Samaan aikaan Viuhkolan Reijo rakensi Mailan Putiikin viereen asuntovaunualueen huolto- ja kahvilatiloineen. Pekka kysyi tiloja vuokralle, mutta Reijon saamien avustusten pykälät estivät sen. Niinpä Pekka Ð karvain mielin Ð päätyi myymään Pihvipaikan Viuhkoloille.

Samoihin aikoihin päättyi myös rinneravintolan vuokrasopimus, joten ohjelmapalveluillekaan ei ollut enää toimipistettä.

Uuttu-Kalle oli rakentanut Velhopirtin ja tarjosi siitä tiloja. Pekka kävi sananmukaisesti kiinni kuin leipään, sillä mukana tuli leipomo, jossa paistettiin aamuisin tuhatkunta munkkia ja vielä rieskat Jounin Kaupalle. Tätä kesti kevään 89.

Koukkaus Pyssykylään

Pekasta oli vähällä tulla Ylläsjärvellä sijaitsevan Karjalan Liiton majan johtaja, mutta päättäjät pähkäilivät asiaa liian kauan. Niinpä hän ehti tehdä jälleen vuoden sopimuksen Ylläs-Skin rinneravintolasta saatuaan sitä ennen loppuun pestin Hotelli Seitapirtin konsulttina. Mitä sitten? Sodankylässä oli mennyt konkurssiin Poronsarvi- ravintola. Hakolat myivät Kolarista hankkimansa omakotitalon ja siirtyivät Pyssykylään. Kahdessa vuodessa he muuttivat Poronsarven imagon lounas- ja pizzapaikasta suosituksi rock-ravintolaksi, jossa sai myös herkullista ruokaa. Tässä tiivistyi Pekan mielestä yrittämisen syvin olemus: täydellinen onnistumisen tunne.

Mutta työ oli raskasta, lapset pieniä, ja tunturit kutsuivat takaisin.

Tunturin eteläpuolelle

Samaan aikaan Äkäslompolon rinneravintola oli jälleen vuokrattavana. Pekka ja Juurikon Seppo väänsivät kolmen vuoden vuokrasopimuksen.

- Se oli hienoa aikaa, Pekka muistelee, - teimme puoli vuotta töitä ja pidimme toisen puolen vapaata.

Sopimus loppui keväällä 96 ja oli edessä seuraava askel, joka yllätti äkkinäisiin liikkeisiin tottuneen Eliisankin: Pekka vuokrasi viideksi vuodeksi Ylläsjärveltä Eelin Kaupan, vaikka ei tiennyt maitopurkin hintaa. Kaiken kukkuraksi kaupan sisä- ja varastotilat paloivat ensimmäisenä syksynä. Onneksi vakuutukset olivat kunnossa, ja kokenut henkilökunta auttoi uudet kauppiaat alkuun.

Ylläsjärveläisetkin ottivat tulokkaat hyvin vastaan, ja pian Angerian Reijo esitti Pekalle yhteistyötä.

Pihvikeisarin tarina

Yllästokan tilat olivat päätyneet kierrätykseen. Reijo, Pekka ja Yrjö Näkki tekivät tiloista tarjouksen, joka meni läpi. Pekka perusti omiin tiloihinsa ruokaravintolan. Syntyi Ylläksen Pihvikeisari, jonka kabinetti kuvaa Junkers-lentokoneen sisätiloja, ja jonka salin katossa on 100 m2 värjättyä silkkiä 600 valopäällä koristettuna.

Pihvikeisari lähti hyvin käyntiin, mutta keittiössä seisominen iltamyöhään tuntui yllättävän raskaalta. Pekka kuuli, että Jaana ja Tomi Sara, nuoret ja ammattitaitoiset yrittäjät, suunnittelivat ravintolan perustamista. Hän muisti, kuinka Kurkkion Markku oli auttanut hänet alkuun ja päätti panna hyväntyön kiertämään. Aluksi hän vuokrasi, myöhemmin myi Pihvikeisarin Saroille.

Otso sai pesän

Kun kaupankin vuokrasopimus loppui, Pekka ja Eliisa kuvittelivat viettävänsä muutaman vuoden sapatin. Se ei kuitenkaan sopinut ahkerien ihmisten pirtaan. Pekka pisti rahansa likoon yhdessä Angerian Reijon kanssa ja lähti Tornioon pyörittämään Umpitunnelia.

Hän ei kuitenkaan halunnut muuttaa pysyvästi Tornioon, vaan myi osuutensa pois vuonna 2005. Samana vuonna Hakolat perustivat Ylläsjärvelle sieltä puuttuvan matkamuistomyymälän. Otsonpesä sai tilansa Umpitunnelin ja Pihvikeisarin välissä.

Nyt Otsonpesällä on tilaa 180 m2, ja se on löytänyt paikkansa Ylläsjärven palvelujen joukossa. Myös Hakoloiden molemmat tytöt auttelevat myymälässä aina, kun se mahdollista.

Tänä talvena Otsonpesä on laajentanut Lainion lumilinnaan, mistä vuokratuissa tiloissa se palvelee keväällä kolme tuntia päivässä.

Harrastuksia riittää

Luulisi, että ahkeralla ihmisellä ei ole aikaa harrastaa, mutta ainakaan Pekan kohdalla se ei pidä paikkaansa. Nyt hän sanookin tekevänsä töitä, jotta voi harrastaa.

Tasankojen mies innostui laskettelusta heti saatuaan siihen mahdollisuuden. Kerran se oli koitua hänen kohtalokseen, kun lumivyöry haukkasi miehen mukaansa Kellostapulin rinteellä. Onneksi pää jäi näkyviin...

Uusin harrastus on vuonna 97 aloitettu lentäminen, joka johti oman koneen hankintaan kolme vuotta sitten. Moottoripyöräily ja speedway kuuluvat niin ikään kirjoon. Uusinta uutta on leijavarjolla vedättäminen. Jos esiintymässä on hyvä rock-yhtye, Pekkaa ja Eliisaa ei pidä poissa tanssilattialta mikään.

Ja kun kotimaa ei riitä, on mentävä ulkomaille: velipoika Hannun kanssa hankittu viinitila Unkarissa tarjoaa mukavaa vaihtelua.

Ei vielä eläkkeelle

Eliisa Hakola myöntää, että elämä idearikkaan miehen rinnalla on ollut jännittävää ja täynnä yllätyksiä.

- Ehkä suurin niistä oli se, kun Pekka ilmoitti vuokranneensa kaupan, Eliisa nauraa.

Parhaimmillaan, 80-luvulla, heillä oli lähes kolmekymmentä työntekijää. Silloin, kuten muulloinkin, Eliisa hoiti tarjoilutyön lisäksi toimistotyöt ja muut rutiinit.

- Eliisa on aina ollut järki ja perälauta, kun minä olen vouhottanut, Pekka kiittää vaimoaan lämpimästi.

Ja mitä tulevaisuus vielä tuokaan tullessaan, sillä Otsonpesä tuskin jää Pekan eläkeyritykseksi. Ei ainakaan, jos miehen omista sanoista voi päätellä:

- Mitähän sitä seuraavaksi keksis...

 
 

 

 Paikallislehti Kuukkeli